keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Monta reittiä yksi suunta

Miksi?

Sen kysymyksen äärelle olen joutunut. Mikä on se syy, joka saa minut tekemään tätä tapahtumaa ja käyttämään lukemattomia määriä energiaa ja aikaa tehdäkseni tapahtumasta niin hyvän kuin mahdollista.

Tämä teksti on ensinmäinen pitkään aikaan, jossa tartun tilaisuuteen kirjoittaa omista mietteistäni tapahtuman tiimoilta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olisi jotain sanottavaa ja muutenkin pohdittavaa.

Teenkö tätä tekemisen ilon takia? Nyt kolmannella kerralla on mopo lähtenyt käsistä ja tapahtuma paisunut aivan uusiin mittoihin. Se tietenkin tarkoittaa paljon lisää töitä ja kiirettä. Tekemisessä on ollut iloisia hetkiä, mutta suurin osa duunista on ollut puskemista. Onneksi olen hankkinut läppärin, minkä ansiosta voin tehdä työni siellä missä haluan ja ehdin. Silkasta tekemisen ilosta ei tämän kokoluokan juttuja voi mitenkään tehdä.

Raha? Jokaisen on elätettävä itsensä. Fyrkkaa saa eri paikoista. Onnekseni pystyn tienaamaan tapahtumanjärjestämisellä. Ei palkkiolla elä pitkään, mutta kyllä jokainen euro lämmittää sivarin mieltä. On etuoikeus tienata asialla, joka on itselle lähellä sydäntä, ja jota tykkää tehdä. Raha ei kuitenkaan ole ykkös syy.

Mietinnöissäni olen päätynyt siihen tulokseen, että katutanssiyhteisö on se syy, miksi tätä jaksaa tehdä. On uskomatonta nähdä satakunta ihmistä samassa paikassa fiilistelemässä samaa juttua sydämensä pohjasta. Katutanssi antaa paljon sille, joka sitä tekee. Mielestäni on vain oikein tehdä kaikkensa antaakseen takaisin yhteisölle. Mitä enemmän ihmiset tanssivat yhdessä, sen parempi.

Jotkut edistävät skeneä muilla keinoilla kuin minä, mutta minulle keino antaa takaisin on tapahtuman järjestäminen. Jokainen jami tai tapahtuma, joka järjestetään vahvistaa yhteisöä ja levittää sanaa edemmäs. Tämä vie skeneä eteenpäin.

Seuraava vaihe tekemisen jälkeen on miettiminen. Mihin suuntaan skene on menossa ja onko se oikea suunta? Mitä me haluamme skeneltä? Mitä pitäisi tehdä, että skene menisi oikeaan suntaan? En halua antaa krediittejä itselleni, vaan herättää keskustelua. Mikä on SINUN mielestäsi oikein? Haluan kuulla mielipiteitä tähän aiheeseen liittyen!

Ehdottaisin, että skenen sisällä mietittäisiin missä tilassa skene on ja minne me haluamme sitä viedä.

Fiilis tapahtuman jälkeen on kuin makaisi maassa Rihannan posauttamana. Eli vähän väsynyt, mutta samalla aivan mieletön euforia, sillä se on sentään RIHANNA siis omg?! Kaikki kunnia SHASH'U:lle himmeestä remixistä.


Peace out! Nähdään Lepuskissa!

-EE

1 kommentti: